1.2.2011

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 26.5.2009

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rangaistukseen kolmesta lapsikaappauksesta. Käräjäoikeus lausui, että A oli kolmella eri kerralla omavaltaisesti ottanut A:n ja B:n yhteisessä huollossa olleen ja A:n luona asuneen 16 vuotta nuoremman lapsen huostaansa ja lapsen huoltoa koskevia oikeuksia ja tapaamisoikeutta loukaten vienyt lapsen pois asuinvaltiostaan Suomesta ensimmäisellä kerralla vajaaksi kahdeksi kuukaudeksi, toisella kerralla viideksi kuukaudeksi ja kolmannella kerralla lähes yhden vuoden kahdeksan kuukauden ajaksi.

B:n vaatiman kärsimyskorvauksen osalta käräjäoikeus totesi, että lapsikaappaus oli teko, jossa kohteena oli ensisijaisesti lapsi, mutta tekijän tarkoituksena oli viedä lapsi toiseen valtioon, jotta huoltaja ei pystyisi käyttämään oikeuksiaan. Teko, jolla lapsi vietiin ulkomaille siten, että huoltaja ei pystynyt tätä tapaamaan, loukkasi tosiasiallisesta huollosta irrotetun vanhemman ihmisarvoa vakavalla tavalla ja oli omiaan aiheuttamaan hänelle sellaista kärsimystä, jonka korvaamiseksi vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohta oli säädetty. Käräjäoikeus piti kohtuullisena korvauksena B:lle kolmesta lapsikaappauksesta aiheutuneesta kärsimyksestä yhteensä 3 700 euroa.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja velvoitti hänet suorittamaan B:lle korvaukseksi kärsimyksestä yhteensä 3 700 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jussi Sippola.

Helsingin hovioikeuden tuomio 3.3.2010

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että kärsimystä koskevat korvausvaatimukset hylätään tai että niitä ainakin alennetaan.

B vaati valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Jalanko, Elisabeth Bygglin (eri mieltä) ja Jarmo Kilpelä. Esittelijä Hanna Kurtto.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Elisabeth Bygglin katsoi, että korvauksen tuomitseminen kärsimyksestä edellytti, että B:n ihmisarvoa olisi vakavasti loukattu vapauteen kohdistuvalla teolla tai muulla tällaiseen loukkaukseen verrattavalla tavalla. A:n syyksi luetuilla teoilla oli ensisijaisesti loukattu B:n huoltajan oikeuksia. Se seikka, ettei B ollut voinut tavata lastaan, ei sinänsä ollut omiaan loukkaamaan B:n ihmisarvoa. A:n teoilla ei siten ollut vakavasti loukattu B:n ihmisarvoa vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Bygglin hylkäsi kärsimyksestä esitetyt korvausvaatimukset.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A:lla ja B:llä on yhteinen lapsi, joka on ollut sosiaalilautakunnan vahvistaman sopimuksen mukaan vanhempiensa yhteishuollossa ja asunut A:n luona. Lisäksi on sovittu, että lapsella on ollut oikeus tavata B:tä. A on tuomittu rangaistukseen kolmesta lapsikaappauksesta sen johdosta, että hän oli kolmella eri kerralla vastoin vanhempien lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tekemää sopimusta joko vienyt lapsen ulkomaille tai jättänyt hänet sieltä palauttamatta. A on vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla tuomittu korvaamaan rikosten B:lle aiheuttama kärsimys.

2. Tässä tapauksessa kysymykseen tulevat säännökset kärsimyksen korvaamisesta ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentissa. Momentin 1 kohdan mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Momentin 4 kohdan mukaan vastaava oikeus kärsimyskorvaukseen on myös sillä, jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1 - 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla. Asiassa on kysymys siitä, onko A hänen syykseen luettujen rikosten perusteella jomman kumman mainitun lainkohdan nojalla velvollinen maksamaan B:lle korvausta kärsimyksestä.

Kärsimyksen korvaamisen säädösperusta tässä tapauksessa

3. Korkein oikeus toteaa aluksi, että vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohta on tarkoitettu laajentamaan korvausvastuuta eräissä momentin 1 - 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavissa tapauksissa. Sen vuoksi on ensiksi syytä arvioida, voiko nyt kysymyksessä oleva kärsimys tulla korvattavaksi momentin 1 kohdan nojalla.

4. Vahingonkorvauslain esitöissä on 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan osalta todettu (HE 167/2003 vp s. 56), että yksityiselämällä tarkoitetaan henkilön yksityisyyttä ja oikeutta luottamuksellisten tietojen tai viestien suojaan. Tyypillisimpinä näihin oikeuksiin kohdistuvina loukkauksina on mainittu salakatselu ja salakuuntelu sekä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Muina korvausvelvollisuuteen mahdollisesti johtavina yksityiselämää loukkaavina rikoksina on vielä mainittu salassapitorikos ja -rikkomus sekä viestintäsalaisuuden loukkaus ja törkeä viestintäsalaisuuden loukkaus.

5. Perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä on turvattu. Yksityiselämän piiriä ei ole perustuslaissa tarkemmin rajattu, vaan yksityiselämä on tarkoitettu henkilön yksityistä piiriä koskevaksi yleiskäsitteeksi (HE 309/1993 vp s. 53), eikä se rajoitu koskemaan vain mainitun pykälän 2 ja 3 momentin osaltaan turvaamaa yksityisyyden suojaa. Yksityiselämän suojaa koskevan yleislausekkeen ottaminen perustuslakiin johtuu osaksi siitä, että tätä käsitettä käytetään niin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa kuin kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 17 artiklassakin. Näissä sopimuksissa turvataan henkilön oikeus yksityis- ja perhe-elämään. Vaikka perustuslain 10 §:ssä ei ole nimenomaisesti mainittu perhe- elämän suojaa, perustuslain esitöissä (HE 309/1993 vp s. 53) todetaan perhe-elämän kuuluvan yksityiselämän suojan piiriin. Siten perus- ja ihmisoikeutena turvattuun lapsen vanhemman yksityiselämän suojaan kuuluu yleensä myös perhe-elämän suojaan liittyvä oikeus osallistua lapsen huoltoon ja pitää yhteyttä lapseensa.

6. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan esitöissä edellä kohdassa 4 mainittujen esimerkkien perusteella voidaan päätyä sellaiseen käsitykseen, että lainkohdassa tarkoitettu yksityiselämän piiri olisi suppeampi kuin miten yksityiselämä perus- ja ihmisoikeutena ymmärretään. Tällaisen tulkinnan perusteeksi ei esitöissä kuitenkaan ole esitetty nimenomaisia perusteluita. Myöskään Korkein oikeus ei ole havainnut asiallisia perusteita, joiden nojalla yksityiselämän piiriä olisi vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohtaa sovellettaessa pidettävä suppeampana kuin mitä sillä nykyään yleisesti tarkoitetaan. Siten Korkein oikeus päätyy siihen, että lainkohdassa tarkoitetulle yksityiselämän suojalle on annettava tulkinta, joka noudattaa perus- ja ihmisoikeuksien sisältöä. Näin ollen lainkohdassa tarkoitettu yksityiselämän loukkaus voi kohdistua myös perhe-elämään ja siten myös vanhemman oikeuteen osallistua lapsen huoltoa koskevaan päätöksentekoon ja oikeuteen pitää yhteyttä lapseensa.

7. A on viemällä yhteishuollossa olleen lapsen omavaltaisesti ulkomaille syyllistynyt rikoslain 25 luvun 5 a §:n 1 kohdassa rangaistavaksi säädettyyn lapsikaappaukseen. Edellä 5 ja 6 kohdassa mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on teollaan loukannut B:n yksityiselämää.

8. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n esitöiden (HE 167/2003 vp s. 54) mukaan kärsimyksellä tarkoitetaan sitä henkistä kärsimyksen tunnetta, joka henkilölle aiheutuu häneen kohdistetun oikeudettoman loukkauksen seurauksena. Henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta aiheutuva kärsimys voi tyypillisesti ilmetä esimerkiksi pelon, nöyryytyksen, häpeän tai mielipahan tunteena. Korvauksen tuomitseminen ei edellytä erityistä selvitystä loukatulle aiheutuneesta tunnereaktiosta, vaan teon luonne sinänsä riittää korvauksen perusteeksi. Loukkaavan teon on kuitenkin oltava laadultaan sellainen, että se objektiivisesti arvioiden aiheuttaa loukkauksen kohteeksi joutuneelle henkilölle kärsimystä.

9. B on joutunut kolmen lapsikaappauksen johdosta olemaan yhteensä yli 2 vuotta erossa lapsestaan. Ei ole syytä epäillä sitä, että A:n kerrottu menettely on aiheuttanut B:lle esimerkiksi lapsen hyvinvointia koskevan pelon, tapaamisen estymisen aiheuttaman mielipahan ja tuleviin tapaamismahdollisuuksiin liittyneen epävarmuuden vuoksi sellaista kärsimystä, jota vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetaan. Kärsimyksen laatu ja yhteydenpidon estymisen pitkä aika huomioon ottaen ei ole perustetta alentaa hovioikeuden tuomitsemaa korvausta kärsimyksestä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Jorma Rudanko. Esittelijä Sari Ruokojärvi.